Kimonon vyöstä neulepussukaksi

Näin hyvän ystävän luona pienen pussukan, jossa hän piti keskeneräistä neuletta. Ajattelin heti, että joku vastaava olisi hyvä omistaa ja tänään sen sitten keksin.
Jossain kaapin perukoilla muistin olevan ihka aidon kimonon vyön pätkän, josta aikoinaan ajattelin ompelevani tyynyn, mutta en sitten raaskinut niin kaunista kangasta tyynyksi tehdä, ajattelin sen menevän huonoksi ajan mittaan ja sitä en halunnut. Siksi jätin kankaanpalan kokonaan käyttämättä, odottamaan parempaa ideaa.
Tänään se sitten tuli 🙂 Neulepussukaksi päätyi kangasparka.

Muuten tänään onkin sitten huono päivä :/ …Olisi se pitänyt tietää etukäteen, kun eilinen oli niin hyvä. Kipujen vuoksi tuli sitten miehellenikin kiukuteltua ennen hänen töihin lähtöään. Hermostutti hänen iltavuoronsakin, kun olisin halunnut mennä ostamaan nappeja Marian villatakkiin ja kävellen en pääse. No, ehtiihän nuo huomennakin.
Voi mies parkaa mihin mun kans joutuu..

Pussukan suusta muuten pilkottaa sukkatekeleet. Kaksi sukkaa yhdellä puikolla varpaista aloittaen. Kohta pitäisi alkaa kantapään teko ja tässä vaiheessa sitten iskikin pakokauhu, vaikka ohjekirja on koko ajan vieressä. Jatkukoon siis Anulle aloittaminen huivi tänään…

…Vaikka noita pussukoita tarvisin vielä ainakin 2 lisää (jokaiselle keskeneräiselle neuleelle omansa), mutta kangasvarastoni on nykyisin olematon, yhtä olematon kuin kangaskaupat tässä kaupungissa, niin saa pussukat vielä odottaa..

Ja näin monen aasinsillan kautta piti mennä ennenkuin tajusin, että minun pitää kiiruhtaa maksakastikkeen kimppuun..

Mukavaa alkavaa viikonloppua ystävät ❤

 

Mainokset

Tietoja Pia

Carpe diem ! Minä olen -siis elän
Kategoria(t): höpötystä, Jotain valmista, Kivaa-Kivaa-Kivaa, näpertelyä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Kimonon vyöstä neulepussukaksi

  1. Mikaela sanoo:

    Ihana pussukka!! Niitä ei koskaan ole liikaa 🙂

    Toivottavasti tästä päiväst tulee parempi, haleja!!

  2. Pia sanoo:

    Mikä ihmeen aika tuo 4.16 on? Ooksä raukka noussu jo ennen neljää ylös?
    Hitto kun en päässy avajaisiin :// Harmittaa tosissaan, mutta yritän saada Jussin innostumaan ajatuksessta tulla sinne kauppaan, tietty silloin kun olet itsekin paikalla, pitäähän mun nähdä miltä Lankatupa osio näyttää 😉 Ei oo lainkaan takaa-ajatuksia, eihän ;D

  3. SNY sanoo:

    Voi miten kaunis pussukka!
    Kipeänä tulee kiukku pintaan, se on selvää… Koitahan parannella siellä iteäsi. Kuppi hyvä teetä ja suklaata auttaa kummasti kaikkeen pahaan mieleen. 🙂
    Tänään lähden neulekahvilaan katselemaan, kädet kun ei kestä nyt tehdä mitään, niin taidan nauttia juurikin tuota teetä ja suklaata. 😉

  4. Voi Pia ja Pian Sny! Koittakaa jaksaa molemmat! Varmasti ottaa neulomattomuus koville. Tiedän sen, kun joskus joudun sitä itsekin harrastamaan, vaikka en tahtoisikaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s