Purkaa tai ei purkaa..

Mä en tiedä onko mussa neulomisen osalta jotain pientä perfektionistin vikaa…

Olen neulomassa parhaimmalle ystävälleni huivia ja minähän olen tunnetusti sellainen joka ei tosiaan keskity yhteen asiaan kerralla. En tälläkään kertaa, vaikka kuinka haluaisin tämän huivin opeasti valmiiksi ja niinpä siitä on kulunut viikko tai jopa vähän yli, kun  olen tähän viimeksi koskenut. HUONO juttu!

Vaikka kuinka merkitsen neuleen ohjeeseen minkä rivin olen neulonut viimeksi ja neulemerkki kulkee mukana rivistä toiseen, täysin neuleelle uskollisena otin minä ja ”menin sekaisin”… En tosin tiedä missä kohtaa ja miksi, mutta näin vain pääsi käymään. Myös käsiala on löysempi tällä hetkellä. Siihen uskoisin olevan syynä se, että kädet ovat enemmän kipeät tällä hetkellä niin en voi kunnolla pitää puikoista kiinni. Höh!

Otin ja neulasin keskeneräisen työn kiinni, että näkisin kunnolla missä mättää… Kuvista katsottuna se ei näytä ihan yhtä pahalta, kuin kädessä pitäen ja nyt en sitten tiedä, että purkaisin vaiko en.. Mitä mieltä olette?

Jotenkin musta tuntuu että nuo kolme viimeistä ”kuviokohtaa” on ihan päin -sanonko mitä. Ja mitä enemmän sitä katselen niin kyllä ne taitaa purkuun mennä, niiden on pakko mennä, mutta miten hitossa mä sitten tiedän missä kohtaa olen? Tai tiedän toki, että näen sen kaavasta, jos vain mulla olisi hermoja katsoa ja laskea ja laskea uudelleen…
Tässä kuva vielä hieman lähempää… Siitä selvästi puuttuu joku silmukka tai sitten olen neulonut sen silmukan jokaisella kierroksella väärin. Shit!!

Ei muuta kuin purkamaan!

Mainokset

Tietoja Pia

Carpe diem ! Minä olen -siis elän
Kategoria(t): keskeneräistä, ongelmaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Purkaa tai ei purkaa..

  1. Ikäviä ne purkuhommat. Tiedätkö, että joskus jonkin langan kanssa vaan ei suju? Silloin langalle pitää joko etsiä uusi koti tai uusi käyttötarkoitus. Mistäkö tiedän? Siitä, että eräs kerä seiskaveikkaa suostui taipumaan ainoastaan helmineuleella neulotuiksi patalapuiksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s